Stadin Kevät on valmis alkamaan, ja Nordis odottaa täyteen ladattuna HIFK:n ja SaiPan puolivälieräsarjan aloitusta.
HIFK lunasti runkosarjan neljännen sijan myötä suoran paikan puolivälieriin ja sai kymmenen päivän lepotauon ennen playoffs-urakan alkua. SaiPa sen sijaan sijoittui sarjataulukossa viidenneksi – ollen vain pisteen stadilaisia perässä – ja pelasi paikasta puolivälieriin TPS:aa vastaan playoffsien ensimmäisellä kierroksella.SaiPan jatkopaikka varmistui lopulta maanantai-iltana, kun joukkue kaatoi TPS:n ratkaisevassa viidennessä ottelussa. Lappeenrantalaiset osoittivatkin playoffsien ensimmäisellä kierroksella venymiskykyä noustessaan kahden tappion takaa kolmella peräkkäisellä voitolla puolivälieriin.HIFK:n ja SaiPan puolivälieräsarja pelataan paras seitsemästä -systeemillä, eli välieriin pääsyyn tarvitaan neljä voittoa. Tänään Nordiksella käynnistyy sarja ensimmäisen osan myötä, ja perjantaina lätkä putoaa Kisapuiston jäälle Lappeenrannassa. Viikon viimeinen matsi skulataan lauantaina – jälleen Nordiksella.Runkosarjan keskinäiset ja playoffs-historiaaHIFK ja SaiPa kohtasivat toisensa tämän kauden runkosarjassa neljä kertaa, ja niistä voitot kirjattiin lappeenrantalaisille lukemin 3–1. Joukkueet kohtasivat viimeksi maaliskuun alussa, jolloin SaiPa nappasi Helsingistä kaksi pistettä voittolaukauskilpailussa.21.9.2024 HIFK-SaiPa 4–8 5.10.2024 SaiPa-HIFK 0–2 8.1.2025 SaiPa-HIFK 2–0 5.3.2025 HIFK-SaiPa 3–4 (VL)SaiPa ja HIFK ovat kohdanneet Liigan playoffs-historiassa kahdesti aiemmin, ja molemmilla kerroilla stadilaiset ovat edenneet jatkoon. Edellisen kerran joukkueet taistelivat keskenään keväällä 2013, jolloin HIFK nappasi jatkopaikan villi kortti -kierroksella lukemin 2–1.
OtteluinfoBättre Folk -asiakkaana saat ladata sovelluksen kautta maksuttomat HSL:n matkaliput hallille ja himaan. Kannattaa hyödyntää.Radionkuuntelijoita palvellaan Classic Hitsin taajuudella.Ottelu on katsottavissa MTV Katsomossa.KokoonpanoTšekkipuolustaja Ronald Knot on sivussa pelikieltonsa vuoksi sarjan kahdesta ensimmäisestä ottelusta. Leo Komarov tekee tänään paluun kokoonpanoon, ja HIFK-maalissa aloittaa Niko "Pappi" Hovinen.MAALIVAHDIT 92 Niko Hovinen 30 Roope Taponen (varalla)HYÖKKÄÄJÄT 10 Kristian Vesalainen – 21 Jori Lehterä ”A” – 81 Iiro Pakarinen “A” 52 Petrus Palmu – 77 Petr Kodýtek – 43 Vincent Marleau 71 Daniel Mäkiaho – 15 Otto Somppi – 63 Panu Mieho 47 Leo Komarov – 61 Juhani Jasu – 18 Miika RoinePUOLUSTAJAT 6 Tony Sund – 2 Luke Martin 11 Ilari Melart “C” – 98 Oliver Larsen 14 Oskari Manninen – 33 Aron Kiviharju 4 Niklas Nykyri HIFK ei tiedota poissaoloista enää playoffseissa.