Kiekkokansan iloksi tänään Nordiksella skulataan taas Liiga-matsin merkeissä. HIFK avasi jo kolmen ottelun viikkonsa keskiviikkona Porissa, mistä stadilaiset nappasi tärkeän voiton Ässistä rankkarikisan päätteeksi lukemin 4–3.Tämän illan kamppailuun HIFK lähtee sarjanelosena ja neljän ottelun voittoputkessa. Taistelu paikasta neljän parhaan joukossa käy kiivaana, joten runkosarjan loppusuoralle riittää vielä jännitettävää. Runkosarjaotteluita HIFK:lla on jäljellä kuusi.Matsivastustajaksi Nordikselle asettuu JYP, joka taistelee ahnaasti noustakseen pudotuspeliviivan yläpuolelle. Jyväskyläläiset ovat tällä hetkellä sarjataulukossa sijalla 13, vain kahden pisteen päässä pudotuspelipaikasta. Joukkueiden edellinen kohtaaminen tammikuussa päättyi JYPin jatkoaikavoittoon.OtteluinfoOttelun aikana HIFK julkaisee kaksi jatkosopimusta ensi kaudelle.Bättre Folk -asiakkaana saat ladata sovelluksen kautta maksuttomat HSL:n matkaliput hallille ja himaan. Kannattaa hyödyntää.Radionkuuntelijoita palvellaan Classic Hitsin taajuudella.Ottelua voi seurata MTV Katsomosta.KokoonpanoIllan kokoonpanossa nähdään muutoksia keskiviikkoon verrattuna. HIFK lähtee JYP-kamppailuun ilman tähtisentteri Jori Lehterää, joka kärsii yhden ottelun pelikieltoa. Lehterä palaa kokoonpanoon lauantaina, kun HIFK kohtaa Kiekko-Espoon vieraskaukalossa.Myös Vincent Marleau ja Ronald Knot ovat tänään sivussa, ja heidän tilanteensa arvioidaan päivä kerrallaan.Hyviä uutisia saadaan kuitenkin paluupuolelta: hyökkääjät Kasper Lundell ja Petrus Palmu ovat taas pelikunnossa, minkä lisäksi pitkään loukkaantuneena ollut Juhani Jasu nähdään ensimmäistä kertaa Liiga-kaukalossa sitten syyskuun!Maalilla aloittaa Roope Taponen. MAALIVAHDIT
30 Roope Taponen
92 Niko Hovinen (varalla)HYÖKKÄÄJÄT
10 Kristian Vesalainen “A” – 15 Otto Somppi – 81 Iiro Pakarinen “C”
52 Petrus Palmu – 77 Petr Kodýtek – 88 Joonas Rask
71 Daniel Mäkiaho – 19 Kasper Lundell – 79 Santeri Hartikainen
18 Miika Roine – 61 Juhani Jasu – 63 Panu MiehoPUOLUSTAJAT
6 Tony Sund – 2 Luke Martin “A”
33 Aron Kiviharju – 4 Niklas Nykyri
14 Oskari Manninen – 85 Bruno Jalasti
13 Verneri ArkkoLoukkaantuneet/sairastuneet: Vincent Marleau (day-to-day), Ronald Knot (day-to-day), Micke-Max Åsten (day-to-day), Ilari Melart (1 viikko), Oliver Larsen (1 viikko), Leo Komarov (2 viikkoa), Jesse Seppälä (2-4 viikkoa), Petteri Nurmi (toistaiseksi)HIFK tiedottaa runkosarjan aikana loukkaantumisista pääsääntöisesti ottelupäivänä kokoonpanon julkistuksen yhteydessä. Liigan, pelaajayhdistyksen ja tietosuojavaltuutetun yhdessä laatimien sääntöjen mukaisesti pelaajien terveyteen liittyviä tietoja ei kerrota julkisuuteen. Pelaajien poissaoloista kerrotaan sen hetken arvioitu toipumisaika. Arvio saattaa muuttua toipumisaikana ja kulloinkin ilmoitetaan sen hetkinen tilanne.