Muulin päivä Nordiksella

HIFK-Lukko klo 15.00. Ovet auki puolitoista tuntia aiemmin klo 13.30.

HIFK ja Lukko iskevät yhteen lauantain iltapäiväottelussa Nordiksella. Ennen ottelun alkua juhlistetaan uransa päättäneen Micke-Max Åstenin taivalta HIFK:ssa. Saavu siis ajoissa mestoille!

Hallin ovet sekä ravintolapalvelut avataan puolitoista tuntia ennen ottelun alkua klo 13.30. Tutustu Nordiksen ravintolapalveluihin etukäteen.

Lauantaisin pukeudutaan Peto-paitaan!

Kausien 1996-2008 välisellä ajalla käytössä ollut Peto-logo tekee paluun. HIFK pelaa kaudella 2026-2027 kolmella eri pelipaidalla. Perinteisten kilpipaitojen rinnalle tuodaan kannattajien hartaasti toivoma Peto-paita.

Lauantaisin Nordiksella joukkue pukeutuu Petoon. Kauden 2026-2027 runkosarjassa HIFK pelaa kuusi kotiottelua lauantaina.

Skidi-matsi

Lauantaina 19.9. HIFK-Lukko-ottelun yhteydessä riittää puuhaa ja ihmeteltävää myös perheen pienimmille. Otteluisäntä CCM tuo oman kattavan aktiviteettipisteensä hallin A/B-kulmaukseen. Käytävillä saattaa hyvinkin törmätä rakastettuihin Muumi-hahmoihin ja tekemistä löytyy myös piirustuspisteellä ja onnenpyörän parissa.

Ahlroth debytoi Nordiksella

Viime keväänä KooKoon kanssa hopeaa voittanut puolustaja Jesper Ahlroth on toipunut viime kauden finaalisarjassa kärsimästään loukkaantumisesta. 24-vuotias raamikas pakki pelaa tänään ensimmäisen ottelunsa HIFK-paidassa.

Tolppien välissä otteluun tänään starttaa Tim Juel.

KOKOONPANO:

MAALIVAHDIT
31 Tim Juel
60 Hugo Alnefelt (varalla)

HYÖKKÄÄJÄT
72 Eetu Liukas ”A” – 77 Jake Leschyshyn – 43 Vincent Marleau
71 Daniel Mäkiaho – 81 Iiro Pakarinen ”C” – 88 Niko Huuhtanen ”A”
54 Jere Somervuori – 18 Anttoni Uronen – 93 Lassi Vanhatalo
19 Ottoville Leppänen– 12 Atte Joki – 42 Lauri Sinivuori

PUOLUSTAJAT
25 Linus Nässen – 27 Jesper Ahlroth
83 David Němeček – 28 Lukas Pilö
11 Ilari Melart – 13 Verneri Arkko
37 Ossi Sippola – 67 Kasper Puutio

Loukkaantuneet/sairastuneet ja arvio paluusta: Saku Salmela (paluu viikolla 42), Aron Kiviharju (paluu lokakuussa), Sebastian Repo (paluu marraskuussa)

HIFK tiedottaa runkosarjan aikana loukkaantumisista pääsääntöisesti ottelupäivänä kokoonpanon julkistuksen yhteydessä. Liigan, pelaajayhdistyksen ja tietosuojavaltuutetun yhdessä laatimien sääntöjen mukaisesti pelaajien terveyteen liittyviä tietoja ei kerrota julkisuuteen. Pelaajien poissaoloista kerrotaan sen hetken arvioitu paluu aikataulu. Arvio saattaa muuttua toipumisaikana ja kulloinkin ilmoitetaan sen hetkinen tilanne.

2.mv 1 M. Kartano
18
H. Liedes
93
M. Ruohomaa
34
N. Viitasalo
43
A. Välilä
16
A. Beaucage
30
D. Salonen
2.mv 1 M. Kartano
87
A. Saarela
25
A. Saarela
27
P. Seppälä
9
J. Stenqvist
91
F. Robert
30
D. Salonen
2.mv 1 M. Kartano
90
L. Hämäläinen
29
A. Vanninen
23
D. Trakht
56
A. Olsson
96
C. Harpur
30
D. Salonen
2.mv 1 M. Kartano
48
H. Ikonen
47
T. Haapanen
24
J. Krannila
15
J. Tukiainen
57
J. Mensonen
30
D. Salonen

Tapahtumat

Live
Ladataan...
Ranjaistusminuutit
10
 
8
 
Laukaukset
19
 
55
 
Torjunnat
28
 
4
 
Aloitus­voitot
30
 
23
 
Kiekon­hallinta %
42.2
 
57.8
 
Yv-maalit
2
 
1
 
  Rangaistus­minuutit Laukaukset Torjunnat Aloitus­voitot Kiekon­hallinta % Yv-maalit
10
 
19
 
28
 
30
 
42.2
 
2
 
8
 
55
 
4
 
23
 
57.8
 
1
 

Pyötäkirja

# Hyökkääjät M S P R +/- Aika YV AV VM L L% A A% Matka
81Iiro Pakarinen1010-120.710011001466.674407
19Ottoville Leppänen000208.60000--01966
93Lassi Vanhatalo0000015.40003--003225
71Daniel Mäkiaho0220017.30000--03917
88Niko Huuhtanen1012019.6100110004576
72Eetu Liukas0002-118.20003--04136
42Lauri Sinivuori000008.10000--11001780
12Atte Joki000009.90000--3502424
54Jere Somervuori0002010.50001--02479
18Anttoni Uronen0000011.10001--457.142649
43Vincent Marleau0002-220.40000--04542
77Jake Leschyshyn0000-118.30001--847.064176
# Puolustajat M S P R +/- Aika YV AV VM L L% A A% Matka
11Ilari Melart0000014.30001--02878
27Jesper Ahlroth0000020.40001--04064
13Verneri Arkko0000-112.80000--02600
83David Nemecek00000180001--03447
25Linus Nässen0000-1170000--03674
28Lukas Pilö0000017.10003--03518
# Maalivahdit TO PM T% M S P R Aika
60Hugo Alnefelt0000000.3
31Tim Juel28390.32000062.2
# Hyökkääjät M S P R +/- Aika YV AV VM L L% A A% Matka
18Heikki Liedes0000017.80004--11003912.59
48Henri Ikonen0110110.90000--02323.86
93Mikael Ruohomaa1122120.81002506304712.84
87Aleksi Saarela0000015.20002--03653.71
47Topias Haapanen101019.50001100002082.34
25Antti Saarela0002017.30001--04191.57
24Jami Krannila0110111.90003--4502818.04
90Lenni Hämäläinen0000012.10001--02801.03
29Aapo Vanninen0000014.80000--6603241.87
23Daniil Trakht0000010.70001--02226.56
16Alex Beaucage1120119.5001812.504796.89
91Felix Robert0000015.10003--646.153571.27
# Puolustajat M S P R +/- Aika YV AV VM L L% A A% Matka
34Nuutti Viitasalo0000016.80003--03343.37
27Peetro Seppälä0002020.40005--04752.38
43Arttu Välilä0000017.30004--03894.46
9Jakob Stenqvist0112019.30005--03795.42
56Anton Olsson0000217.70003--03602.97
96Chris Harpur0000115.60001--03062.6
# Maalivahdit TO PM T% M S P R Aika
30Daniel Salonen4266.67000062.3
1Markus Kartano000000--

Alumnien tähdet

Yksi sarjapiste lauantain himamatsista

HIFK – Lukko 2–3 JA (1-0, 1-1, 0-1, 0-1)

HIFK pelasi lauantai-iltapäivällä viikon toisen kotiottelunsa. Kotijoukkue pääsi toisessa erässä 2-0-johtoon Iiro Pakarisen ja Niko Huuhtasen ylivoimamaaleilla. Raumalaiset punnersivat ottelun tasoihin varsinaisen peliajan puitteissa ja kuittasivat lopulta lisäpisteen jatkoajalla.

HIFK pelaa ensi viikolla kolme matsia. Otteluviikko käynnistyy keskiviikkona kotipelillä Kärppiä vastaan.

HIFK:n pistemiehet:

Daniel Mäkiaho 0+2=2
Kasper Puutio 0+2=2
Iiro Pakarinen 1+0=1
Niko Huuhtanen 1+0=1

Ottelukooste

Julkaistaan myöhemmin.

Lehdistötilaisuus