Nuoret Leijonat Kiviharju ja Nykyri heti mukana

HIFK – Ilves klo 19.30. Ovet auki puolitoista tuntia aiemmin klo 18.00.

Vuoden 2026 kahdella kotivoitolla aloittanut HIFK saa tänään perjantaina vastaansa ennätyksellisessä 11 ottelun voittoputkessa olevan Ilveksen. Putki on Ilveksen seurahistorian pisin.

HIFK-Ilves-ottelu alkaa klo 19.30. Hallin ovet avataan klo 18.00. Osta liput matsiin Ticketmasterista!

Julkisilla matsiin!

Bättre Folk -asiakkaana saat ladattua sovelluksen kautta maksuttomat HSL:n AB-vyöhykkeen matkaliput hallille ja himaan. Matkalippu on ladattavissa kaksi tuntia ennen ottelun alkua. Kannattaa hyödyntää.

Nuoret Leijonat Kiviharju ja Nykyri kokoonpanossa

Suomen alle 20-vuotiaita maailmanmestaruuskisoissa edustaneet puolustajat Aron Kiviharju ja Niklas Nykyri ovat palanneet joukkueen vahvuuteen. Molemmat miehet nähdään tänään kokoonpanossa Ilvestä vastaan.

Suomen kapteenina MM-kisoissa toiminut Kiviharju kiittelee maajoukkuekavereitaan päättyneistä kisoista ja kuluneista vuosista. Minneapolisin kisat olivat Kiviharjun ja Nykyrin ikäluokan viimeiset nuorisomaajoukkue-edustukset.

– Huikea retki ja nastaa aikaa jätkien kanssa. Tulos ei ollut sitä, mitä haimme tai mielestäni ansaitsimme. Finaalipaikkakin oli tolppien päässä, senteistä puhuttiin. Superkiitollinen kuitenkin jokaisesta hetkestä, mitä on saanut samanikäisten jätkien kanssa maajoukkueessa viettää, Kiviharju kertoo pelipäivän aamuna.

Nyt on aika vaihtaa kytkin jälleen sarjapeleihin. Kuinka mutkattomasti se käy Kiviharjulta?

– Kyllä se helposti käy. Aina on kiva tulla takaisin kotiin Helsinkiin ja HIFK:hon. Ehkä itse pelin kanssa sopeutuminen on isoin juttu. Sarjaan syttyminen on helppoa. Liigan kuumin joukkue vastassa kotona Nordiksella on ehdottomasti sellainen lähtökohta, mitä odottaa innolla.

MAALIVAHDIT
60 Hugo Alnefelt
50 Rastislav Eliáš (varalla)

HYÖKKÄÄJÄT
19 Kasper Lundell – 21 Jori Lehterä ”A” – 81 Iiro Pakarinen ”C”
71 Daniel Mäkiaho – 77 Petr Kodýtek – 43 Vincent Marleau
54 Jere Somervuori – 47 Tristan Ashbrook – 27 Sean Josling
42 Lauri Sinivuori – 15 Otto Somppi – 78 Jesse Seppälä
86 Hannes Tiainen

PUOLUSTAJAT

11 Ilari Melart ”A” – 28 Kalle Ervasti
40 Petteri Lindbohm – 33 Aron Kiviharju
4 Niklas Nykyri – 90 Saku Salmela

Loukkaantuneet/sairastuneet ja arvio paluusta: Niko Hovinen (day-to-day), Paavo Kohonen (day-to-day), Aatu Karjalainen (day-to-day), Petrus Palmu (day-to-day), Santeri Hartikainen (day-to-day), Tony Sund (paluu viikolla 4), Ossi Sippola (paluu viikolla 4), Panu Mieho (paluu viikolla 5), Oliver Larsen (paluu vikolla 5), Eelis Uronen (week-to-week), Anttoni Uronen (paluu viikolla 5), Jakob Ragnarsson (paluu viikolla 8), Bruno Jalasti (paluu helmikuussa), Sebastian Repo (paluu helmikuussa), Valtteri Piironen (paluu maaliskuussa), Juhani Jasu (arvioidaan)

HIFK tiedottaa runkosarjan aikana loukkaantumisista pääsääntöisesti ottelupäivänä kokoonpanon julkistuksen yhteydessä. Liigan, pelaajayhdistyksen ja tietosuojavaltuutetun yhdessä laatimien sääntöjen mukaisesti pelaajien terveyteen liittyviä tietoja ei kerrota julkisuuteen. Pelaajien poissaoloista kerrotaan sen hetken arvioitu paluu aikataulu. Arvio saattaa muuttua toipumisaikana ja kulloinkin ilmoitetaan sen hetkinen tilanne.

2.mv 39 D. PAVLAT
9
L. JASEK
17
S. RATINEN
23
S. JOHANSSON
46
M. TÖRÖK
57
J. PARIKKA
40
M. ARMALIS
2.mv 39 D. PAVLAT
3
T. UTUNEN
12
M. MÄNTYKIVI
28
J. NYBERG
29
J. LÖÖKE
72
L. SVEJKOVSKY
40
M. ARMALIS
2.mv 39 D. PAVLAT
11
E. BORG
21
R. KUCERIK
22
T. ENGBERG
43
O. LATVALA
48
C. KLINGBERG
40
M. ARMALIS
2.mv 39 D. PAVLAT
5
A. NISKANEN
20
K. BJÖRKQVIST
38
T. TEUHO-MARKKOLA
86
J. NÄTTINEN
40
M. ARMALIS

Tapahtumat

Live
Ranjaistusminuutit
33
 
35
 
Laukaukset
38
 
56
 
Torjunnat
15
 
14
 
Aloitus­voitot
27
 
30
 
Kiekon­hallinta %
42.7
 
57.3
 
Yv-maalit
1
 
0
 
  Rangaistus­minuutit Laukaukset Torjunnat Aloitus­voitot Kiekon­hallinta % Yv-maalit
33
 
38
 
15
 
27
 
42.7
 
1
 
35
 
56
 
14
 
30
 
57.3
 
0
 

Pyötäkirja

# Hyökkääjät M S P R +/- Aika YV AV VM L L% A A% Matka
21Jori Lehterä0002020.20002--9454824
81Iiro Pakarinen0110019.90003--2504534
15Otto Somppi0000012.80001--3503156
78Jesse Seppälä000009.80002--02253
71Daniel Mäkiaho0000015.10002--03752
19Kasper Lundell00000150003--03535
42Lauri Sinivuori0002010.60000--02550
54Jere Somervuori0000011.30004--02886
77Petr Kodytek1010019.110111007354535
43Vincent Marleau0112021.20004--04617
27Sean Josling0002500.90000--0234
47Tristan Ashbrook0000013.60003--685.713533
# Puolustajat M S P R +/- Aika YV AV VM L L% A A% Matka
11Ilari Melart0000018.50006--04276
90Saku Salmela0000019.40001--03952
40Petteri Lindbohm0002021.20002--04401
28Kalle Ervasti0000020.10000--04554
33Aron Kiviharju0000018.90002--04352
4Niklas Nykyri0000016.70002--03504
# Maalivahdit TO PM T% M S P R Aika
50Rastislav Elias1201000000--
60Hugo Alnefelt301000000--
# Hyökkääjät M S P R +/- Aika YV AV VM L L% A A% Matka
86Joonas Nättinen0002010.80000--436.362648.48
17Samuli Ratinen0000018.30001--04580.27
22Teemu Engberg0002502.20000--0548.57
20Kasper Björkqvist000003.60001--0943.1
12Matias Mäntykivi0002019.50002--6504504.92
38Timi Teuho-Markkola0000011.90001--02976.63
46Matic Török0000021.60004--04790.36
9Lukas Jasek0002024.30006--11505768.12
29Jens Lööke0000021.40007--05262.76
11Erik Borg0000019.10000--9754414.92
72Lukas Svejkovsky0002014.80006--04058.83
48Carl Klingberg0000015.20002--03399.76
# Puolustajat M S P R +/- Aika YV AV VM L L% A A% Matka
57Jarkko Parikka0000018.30002--04307.32
43Otto Latvala0000011.10003--02652.12
3Toni Utunen0000017.40003--03733.9
23Simon Johansson0000021.50009--04663.41
21Radek Kucerik0000016.90002--04028.96
28John Nyberg0002020.40006--04358.48
# Maalivahdit TO PM T% M S P R Aika
39Dominik Pavlat000000--
40Mantas Armalis14193.330000--

Alumnien tähdet

12
MATIAS
MÄNTYKIVI
1

Kolmas voitto putkeen Nordiksen saunassa

HIFK – Ilves 1–0 (0-0, 1-0, 0-0)

Joukkue otti kolmannen peräkkäisen kolmen pisteen voittonsa tulikuumassa ottelussa Nordiksella. Tällä kertaa kotiyleisön edessä värikkäiden vaiheiden jälkeen kaatui Ilves. Voittomaalista vastasi tšekkihyökkääjä Petr Kodýtek. Ensimmäisessä erässä loukkaantuneen maalivahti Hugo Alnefeltin tilalle tolppien väliin luistellut slovakialainen Rastislav Eliáš piti uransa ensimmäisen nollapelin Liigassa. Joukkueet kohtaavat heti huomenna uudestaan Tampereella.

HIFK:n pistemiehet:

Petr Kodýtek 1+0=1
Vincent Marleau 0+1=1
Iiro Pakarinen 0+1=1

Ottelukooste

Lehdistötilaisuus