Tony Sund palaa kokoonpanoon!

HIFK – KooKoo klo 18.30. Ovet auki tuntia aiemmin.

Kolmen ottelun viikko käynnistyy tänään, kun Kouvolan KooKoo saapuu Stadiin. HIFK:n kolmen matsin voittoputki katkesi lauantaina Tampereella, mutta stadilaiset eivät ole hävinneet ensimmäistäkään kotiottelua tämän kalenterivuoden puolella.

KooKoo pelaa vahvaa runkosarjaa ja tavoittelee tänä iltana paikkaa sarjan kolmen kärjessä. Kouvolalaiset ovat voittaneet kuudesta edellisestä matsistaan viisi.

Osta liput matsiin Ticketmasterista!

Julkisilla matsiin!

Bättre Folk -asiakkaana saat ladattua sovelluksen kautta maksuttomat HSL:n AB-vyöhykkeen matkaliput hallille ja himaan. Matkalippu on ladattavissa kaksi tuntia ennen ottelun alkua. Kannattaa hyödyntää.

Tony Sund palaa kokoonpanoon

Puolustaja Tony Sund on ollut loukkaantumisen vuoksi sivussa joulukuun 5. päivän Kärpät-HIFK-ottelun jälkeen. 30-vuotias profiilipakki on kuitenkin paiskinut kovasti hommia päästäkseen takaisin kaukaloon.

– Onhan tätä odotettu. Se on pitkä aika olla poissa, mutta tosi kiva päästä pelaamaan, Sund iloitsee.

Katsomon puolelta peli on näyttänyt Sundin mielestä hyvältä.

– Tunnelma on ollut todella hyvä ja ihmisiä on ollut paljon katsomossa. Ollaan myös pelattu hyvin viime aikoina ja koitetaan jatkaa sitä.

Maajoukkueessakin säännöllisesti esiintynyt Sund on pelannut tällä kaudella 29 runkosarjaottelua (1+8=9). HIFK:n kapteeniston (Iiro Pakarinen, Ilari Melart, Jori Lehterä) ollessa sivussa, kantoi Pedersörestä kotoisin oleva puolustaja kapteenin C-kirjainta rinnassaan.

Nyt koko kapteenisto on palannut peleille. Kokeneista pitkäaikaistoipilaista viimeisimpinä paluun tekivät Pakarinen, Lehterä sekä puolustaja Petteri Lindbohm.

-He tuovat rutkasti kokemusta ja pelillistä taitoa joukkueeseen. Kaikki kolme ovat avainpelaajia niin kopissa kuin kaukalossakin.

MAALIVAHDIT
50 Rastislav Eliáš
73 Paavo Kohonen (varalla)

HYÖKKÄÄJÄT
19 Kasper Lundell – 21 Jori Lehterä ”A” – 81 Iiro Pakarinen ”C”
71 Daniel Mäkiaho – 77 Petr Kodýtek – 43 Vincent Marleau
54 Jere Somervuori – 47 Tristan Ashbrook – 27 Sean Josling
86 Hannes Tiainen – 15 Otto Somppi – 42 Lauri Sinivuori
82 Aatu Karjalainen

PUOLUSTAJAT

6 Tony Sund – 90 Saku Salmela
40 Petteri Lindbohm – 33 Aron Kiviharju
11 Ilari Melart ”A” – 28 Kalle Ervasti

Loukkaantuneet/sairastuneet ja arvio paluusta: Jesse Seppälä (day-to-day), Petrus Palmu (day-to-day), Ossi Sippola (day-to-day), Oliver Larsen (paluu vikolla 4), Hugo Alnefelt (paluu viikolla 4), Panu Mieho (paluu viikolla 5), Eelis Uronen (week-to-week), Anttoni Uronen (paluu viikolla 5), Jakob Ragnarsson (paluu viikolla 8), Bruno Jalasti (paluu helmikuussa), Sebastian Repo (paluu helmikuussa), Valtteri Piironen (paluu maaliskuussa), Juhani Jasu (arvioidaan)

HIFK tiedottaa runkosarjan aikana loukkaantumisista pääsääntöisesti ottelupäivänä kokoonpanon julkistuksen yhteydessä. Liigan, pelaajayhdistyksen ja tietosuojavaltuutetun yhdessä laatimien sääntöjen mukaisesti pelaajien terveyteen liittyviä tietoja ei kerrota julkisuuteen. Pelaajien poissaoloista kerrotaan sen hetken arvioitu paluu aikataulu. Arvio saattaa muuttua toipumisaikana ja kulloinkin ilmoitetaan sen hetkinen tilanne.

2.mv 32 J. JATKOLA
17
A. GRÖNDAHL
43
K. LOPONEN
71
M. SIIKONEN
82
V. MESKANEN
88
R. ROOBA
34
E. RANDELIN
2.mv 32 J. JATKOLA
18
J. ODEN
20
S. VALKEEJÄRVI
42
J. SUOMI
70
M. DAVIDSSON
77
V. PUHAKKA
34
E. RANDELIN
2.mv 32 J. JATKOLA
6
J. RIEKKINEN
7
J. PÄRSSINEN
13
O. PAAJANEN
22
O. LUOTO
29
R. KOBLIZEK
34
E. RANDELIN
2.mv 32 J. JATKOLA
15
O. JAAKOLA
27
A. MÄKINEN
55
V. GALLO
58
M. MÄKELÄ
34
E. RANDELIN

Tapahtumat

Live
Ranjaistusminuutit
27
 
4
 
Laukaukset
65
 
46
 
Torjunnat
24
 
39
 
Aloitus­voitot
43
 
33
 
Kiekon­hallinta %
59.7
 
40.3
 
Yv-maalit
0
 
1
 
  Rangaistus­minuutit Laukaukset Torjunnat Aloitus­voitot Kiekon­hallinta % Yv-maalit
27
 
65
 
24
 
43
 
59.7
 
0
 
4
 
46
 
39
 
33
 
40.3
 
1
 

Pyötäkirja

# Hyökkääjät M S P R +/- Aika YV AV VM L L% A A% Matka
21Jori Lehterä0000-117.40002--1770.833960
81Iiro Pakarinen00025-111.20005--11002844
15Otto Somppi0000-2140000--844.443334
71Daniel Mäkiaho0000-119.60003--05164
19Kasper Lundell0000-1150003--03532
42Lauri Sinivuori0000-18.80001--01975
86Hannes Tiainen0000-15.90000--01496
54Jere Somervuori0000-113.90002--03619
77Petr Kodytek0110-118.50001--13504623
43Vincent Marleau1010-118.6000714.304465
27Sean Josling0000-116.50003--03973
47Tristan Ashbrook0000016.80006--457.144404
# Puolustajat M S P R +/- Aika YV AV VM L L% A A% Matka
11Ilari Melart0000-116.70009--03935
90Saku Salmela0002-318.70003--04116
40Petteri Lindbohm0110019.50007--05012
6Tony Sund0000-320.20007--04297
28Kalle Ervasti0000-119.70004--04363
33Aron Kiviharju0000020.50002--05019
# Maalivahdit TO PM T% M S P R Aika
73Paavo Kohonen000000--
50Rastislav Elias246800000--
# Hyökkääjät M S P R +/- Aika YV AV VM L L% A A% Matka
82Ville Meskanen2020117.100082504231.91
71Miska Siikonen1230117.11002501348.154271.64
13Otto Paajanen0000017.10000--1055.564339.28
27Akseli Mäkinen0000211.80001--321.432986.02
20Samuel Valkeejärvi000009.10002--02314.56
15Ossi-Petteri Jaakola1010212.700042503163.78
22Oskari Luoto0000013.80001--03626.9
88Robert Rooba0330117.50001--04174.29
18Joonas Oden0000114.60001--04057.99
29Radek Koblizek0000014.80000--03794.63
55Vilmos Gallo1120214.5001333.303351.72
70Marcus Davidsson0220116.50002--741.184424.97
# Puolustajat M S P R +/- Aika YV AV VM L L% A A% Matka
17Ari Gröndahl0000115.20002--03202.65
43Kalle Loponen00001200004--04114.27
6Joona Riekkinen0002217.60003--03976.59
77Ville Puhakka0002118.60004--03537.11
42Jimi Suomi0000121.70006--04838.3
7Jiri Pärssinen0000220.60000--04452.26
# Maalivahdit TO PM T% M S P R Aika
34Eetu Randelin39197.50000--
32Juha Jatkola000000--

Alumnien tähdet

82
VILLE
MESKANEN
1

34
EETU
RANDELIN
2

KooKoo hiljensi Nordiksen

HIFK – KooKoo 1–6 (0-1, 0-2, 1-3)

HIFK ja KooKoo kohtasivat kolmannen kerran tällä kaudella. Stadilaiset eivät ole vielä tämän kauden runkosarjassa pystyneet kouvolalaisia peittoamaan, eikä joukkue onnistunut siinä vielä tänäänkään. HIFK laukoi 40 kertaa maalia kohden ja teki yhden maalin, kun huipputehokas vierasjoukkue osui kuudesti verkkoon 30 kudistaan.

HIFK:n pistemiehet:

Vincent Marleau 1+0=1
Petr Kodýtek 0+1=1
Petteri Lindbohm 0+1=1

Ottelukooste

Lehdistötilaisuus